Referenssit
Tiimivalmennuksen ansiosta parantuneen ilmapiirin vaikutukset näkyvät Junnikkala Oy:llä niin työntekijöiden kuin johtajienkin hyvinvoinnissa.
Pohjanmaalaisessa metsäteollisuuden alan yhtiössä, Junnikkala Oy:ssä todettiin vajaa vuosi sitten, että organisaatiossa on tarve muutokselle. Perheomisteisen yrityksen liikevaihto oli hyvällä 80 miljoonan vuositasolla, mutta ilmapiiri oli huonossa kunnossa. Yritys päätti ottaa rohkean askelen asioiden korjaamiseksi.
”Halusimme siirtyä asioiden johtamisesta ihmisten johtamiseen ja parantaa tiimityöskentelyä. Niinpä aloitimme yhteistyön Chessmate Mikael Hirven kanssa. Hänellä on paljon kokemusta erikokoisten organisaatioiden kanssa työskentelystä”, perustelee Junnikkala Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Junnikkala.
Tällä hetkellä Mikael toimii Junnikkala Oy:n laajennetun johtoryhmän tiimivalmentajana. Tiimioppimisen menetelmiä on otettu käyttöön organisaatiossa työilmapiirin parantamiseen, ja osa johtoryhmästä on lähtenyt valmennuksen myötä kouluttautumaan myös itse tiimivalmentajaksi. Muutosta on jo tapahtunut monella osa-alueella.
”Sen jälkeen, kun valmennus aloitettiin, ilmapiiri on parantunut ja organisaatioon on levittäytynyt avoin, rehellinen keskustelu asioista ja tunne siitä, että teemme asioita yhdessä eikä yksin. Töissä on hauska olla ja työsuorituksetkin paranevat”, Junnikkala kertoo.
”Olen huomannut vaikutuksen myös omaan johtajuuteeni. Olen kasvanut matkan mukana. Työn tekeminen on nyt itsellekin mukavampaa ja stressitaso on laskenut.”
”Myös metsäosastolta, josta tarve valmennukselle alun perin lähti, on tullut positiivista palautetta, että tätä johtamistyyliä kannattaa jatkaa. Muutos ottaa aina aikaa, mutta olemme menossa selvästi hyvään suuntaan. Asiat muuttuvat jatkuvasti, ja koskaanhan ei tule täysin valmista.”
Chessmaten asiantuntemus ja työskentelytapa saavat Junnikkalalta kehuja.
”Kovan kokemuksen lisäksi Mikaelilla on erittäin hyvä teoriapohja, jonka hän pystyy tuomaan käytäntöön. Hänen kanssaan on helppo työskennellä. Tarvittaessa hän osaa myös haastaa hyvällä tavalla. Aiomme jatkaa yhteistyötä vielä laajemman valmennusohjelman parissa.”