Referenssit
Jukka Saaranen & Jarno Tunturi, Managers Wärtsilä Finland Oyj
Mikael Hirvi on toiminut Wärtsilän kumppanina ja johtavana valmentajana vuodesta 2005 lähtien tiimityön kehittämisessä matkalla tiimiorganisaatioksi, joka jatkuu edelleen. Yhteistyö alkoi 2005 taloushallinnon palvelukeskuksesta, jolloin Euroopan yksikkö muuttui globaaliksi taloushallinnon palvelukeskukseksi. Yksikkö kasvoi Muutoksen aikana 43 lähes 90 henkeen ja saavutti seuraavia kehitystuloksia kovien mittareiden kehittymisen ohella.
”Wärtsilän Varaosalogistiikka osaston kanssa aloitimme kymmenen vuotta sitten rakentamaan tiimitoimintamallia. Mimmu oli auttamassa meitä isossa roolissa varsinkin alkutaipaleella oikeaan suuntaan.” Toteaa Jukka Saaranen.
”Mimmun rooli on muuttunut vuosien varrella keskiöstä rinnalle ja sparraajaksi. Nykyään oman meillä onkin omassa väessä useita koulutettuja tiimivalmentajia ja valmentajien valmentajia, joita Mikael on myös valmentanut.” Jukka jatkaa.
”Suomesta liikkeelle lähtenyt toimintamalli on levinnyt Euroopan yksiköihin ja toimivat yhteispelin käytänteet leviävät uusiin yksiköihin koko ajan. Vaikka meillä on jo paljon omaa kokemusta ja osaamista näemme, että on hyvä tuoda prosessiin myös ulkopuolista osaamista, erilaista näkökulmaa ja osaamista, jota kertynyt muissa verkostoissa. Mimmu ja Chessmate on meille luonnollinen kanava siihen.” Kertoo Jarno Tunturi