Viime viikkoina olen valmistellut uutta johtamisen ja yhteistyön ohjelmaa. Lähtökohtana oli yksinkertainen kysymys: Mitä yritykset oikeastaan tarvitsevat juuri nyt? Ensimmäinen ajatukseni oli rakentaa puheenvuoro johtoryhmille, jossa yhdistyvät meille tutut maailmat ja niiden konkreettiset käytänteet: liiketoiminta, erikoisjoukot ja huippu-urheilu.
Nämä ovat kolme täysin erilaista ympäristöä, joista yritys voisi poimia itselleen sopivia tapoja, rytmejä ja käytänteitä. Ulospäin maailmat näyttävät hyvin erilaisilta, mutta niitä yhdistää yksi asia: toimintakyky. Miksi jotkut yhteisöt pystyvät toimimaan paineessa, muuttumaan nopeasti ja oppimaan yhdessä, samalla kun toiset, yhtä osaavista ihmisistä koostuvat yhteisöt, jäävät paikalleen? Ajattelin aluksi puhuvani johtamisesta. Mutta valmistelun aikana huomasin puhuvani jostain paljon suuremmasta.
Entä jos olemme katsoneet organisaatioita väärästä suunnasta?
Työelämässä kehitetään jatkuvasti johtajia ja asiantuntijoita, rakennetaan prosesseja, otetaan käyttöön uusia järjestelmiä ja mitataan suorituskykyä. Kaikki nämä ovat tärkeitä, mutta samalla niissä on yksi yhteinen piirre: huomio kohdistuu helposti organisaation yksittäisiin osiin. Seuraava ajatusleikki tekee tämän näkyväksi. Jos ihminen rakennettaisiin samalla logiikalla, hän olisi kokoelma mahdollisimman hyvin toimivia osia: sydän, keuhkot, lihakset ja hermosto. Silti elämä ei synny siitä, että jokainen niistä toimii erinomaisesti yksin. Ratkaisevaa on se, miten ne toimivat yhdessä.
Sama pätee organisaatioon. Hyvät johtajat, osaavat ihmiset, toimivat prosessit ja selkeät tavoitteet eivät vielä yksin takaa, että kokonaisuus toimii. Ratkaisevaa on se, mitä niiden välille syntyy. Eihän metsääkään synnytä yksin siemen, sade tai auringonvalo. Se syntyy niiden yhteisvaikutuksesta ja suhteesta toisiinsa.
Organisaation todellinen elämä ei synny vain ihmisissä. Se syntyy heidän välillään.
Organisaation tärkeimmät asiat tapahtuvat ihmisten välissä
Organisaatiokaavio kertoo, kuka raportoi kenelle, prosessikuvaus mitä tehdään ja strategia, mihin ollaan menossa. Ne eivät kuitenkaan kerro, miten ihmiset käytännössä saavat asioita aikaan yhdessä. Juuri tätä organisaatiokaavion ulkopuolelle jäävää tilaa olen kutsunut jo vuosien ajan harmaaksi alueeksi. Siellä rakentuvat luottamus, oppiminen, vastuunotto, rohkeus, päätöksenteko ja kohtaaminen – ja lopulta organisaation yhteinen toimintakyky.
Mitä enemmän olen asiaa pohtinut, sitä selvemmäksi minulle on tullut, ettei tämä harmaa alue ole organisaation ongelma tai jotain, mikä pitäisi poistaa. Päinvastoin. Se on organisaation elävä kudos: se osa, jossa muodolliset rakenteet muuttuvat käytännön yhteistyöksi ja yhteiseksi toiminnaksi.
Yhteistä toimintakykyä voidaan rakentaa
Urani alkuvaiheessa johdin Suomessa Peter Sengen perustaman Society for Organizational Learning -verkoston toimintaa. Tuolloin puhuttiin paljon oppivasta organisaatiosta. Ajatus oli kiehtova, mutta samalla minua jäi vaivaamaan yksi kysymys: miten filosofiasta tehdään käytäntöä? Myöhemmin sain mahdollisuuden etsiä tähän vastausta kansainvälisissä organisaatioissa. Yksi niistä oli Wärtsilä, jonka tavoitteena oli siirtyä hierarkkisesta organisaatiosta aidosti oppivaksi organisaatioksi. Työ ei lähtenyt liikkeelle koulutuksista tai yksittäisistä menetelmistä, vaan tiimeistä, yhteisestä kielestä ja käytännöistä, kohtaamisista sekä tavoista tehdä yhteistyötä yli organisaatiorajojen.
Myöhemmin minut kutsuttiin Harvardiin ja MIT kertomaan tästä työstä. Kiinnostavaa ei ollut niinkään oppivan organisaation ajatus itsessään, vaan se, miten ajatus oli saatu toimimaan käytännössä. Vasta myöhemmin olen itsekin hahmottanut selvemmin, mitä tuolloin oikeastaan rakennettiin. Kyse ei lopulta ollut yksittäisen menetelmän tai työkalun rakentamisesta, vaan organisaation yhteisestä toimintakyvystä.
Ehkä juuri siksi yksi uusi käsite jäi vahvasti mieleeni: Collective Life. Ajatus siitä, että organisaation todellinen elämä ei synny vain yksittäisissä ihmisissä, vaan heidän välillään. Kohtaamisissa syntyy uusia ajatuksia, toimintatapoja, rohkeutta, liiketoimintaa ja kulttuuria. Toisin sanoen jotain sellaista, mitä ei ollut olemassa ennen kuin ihmiset alkoivat ajatella ja toimia yhdessä. Ehkä juuri tästä syystä olen puhunut mieluummin co-creationista kuin collaborationista. Collaboration tarkoittaa yhdessä tekemistä, kun taas co-creationissa olennaista on uuden luominen yhdessä. Ero voi kuulostaa pieneltä, mutta organisaation kannalta se on merkittävä.
COLLECTIVE LIFE
LUOTTAMUS
OPPIMINEN
VASTUUNOTTO
ROHKEUS
PÄÄTÖKSENTEKO
KOHTAAMINEN
YHTEINEN TOIMINTAKYKY
Mitä tämä tarkoittaa johtamiselle?
Jos organisaation toimintakyky syntyy ihmisten välisessä yhteistyössä, johtamisen tehtävä ei voi olla vain yksilöiden johtamista. Yhtä tärkeää on luoda edellytyksiä sille, että ihmiset pystyvät ajattelemaan, oppimaan, tekemään päätöksiä ja ottamaan vastuuta yhdessä.
Silloin huomio siirtyy yksittäisten ihmisten osaamisesta myös siihen, miten organisaatiossa toimitaan yhdessä. Miten tietoa jaetaan ja päätöksiä tehdään? Miten erilaisia näkemyksiä käsitellään? Miten yhdessä opitaan? Ja ennen kaikkea: pystyykö organisaatio säilyttämään yhteisen toimintakykynsä silloin, kun ympärillä tapahtuu muutoksia?
Ehkä juuri tässä on myös yksi organisaation tärkeimmistä kilpailueduista. Sitä ei voi rakentaa vain rekrytoimalla parempia yksilöitä, kehittämällä johtajia tai ottamalla käyttöön uusia prosesseja. Ratkaisevaa on se, mitä ihmiset pystyvät saamaan aikaan yhdessä.
Ensimmäinen askel ei ole kehitysohjelma
Ensimmäinen askel ei välttämättä ole uusi kehitysohjelma tai menetelmä. Se voi olla yhteinen oivallus siitä, miten oma organisaatio tällä hetkellä toimii ja mitä sen sisällä tapahtuu ihmisten välillä.
Tätä varten olen rakentanut Executive Reflection Platform -keskustelun, 90–120 minuutin yhteisen ajattelun, jossa hyödynnämme liiketoiminnan, huippu-urheilun ja erikoisjoukkojen kokemuksia. Tarkoitus ei ole kopioida niiden toimintamalleja, vaan käyttää niitä peilinä, jonka kautta omaa organisaatiota voidaan tarkastella uudesta näkökulmasta.
Usein suurin muutos ei ala uudesta työkalusta, vaan siitä hetkestä, kun organisaatio alkaa nähdä oman toimintansa eri tavalla. Juuri siinä on myös koko työni tarkoitus: ei kertoa ihmisille, mitä heidän pitäisi tehdä, vaan auttaa heitä näkemään yhdessä, mitä heidän on mahdollista tehdä.
Haluatteko vahvistaa johtoryhmänne ja organisaationne yhteistä toimintakykyä? Varaa 30 minuutin sparri. Käymme läpi nykytilanteenne ja katsomme, miten Executive Reflection Platform voisi auttaa teitä eteenpäin.
